torstai 26. marraskuuta 2015

Vierailuluento: Osaamisen johtaminen

Tämän päivän (16.11.) luennon piti meille Heidi Salokangas. Hän kertoi meille luennolla omista kokemuksistaan ja näkemyksistään mitä tulee osaamisen johtamiseen. Salokankaalla oli takanaan pitkä kouluttautuminen, sekä vahva työura. Keskustelimme luennolla miten jokainen meistä näkee osaamisen johtamisen ja vastaukset olivat moninaisia. Vastauksissa kävi ilmi, että osaamisen johtaminen on osaamisen ohjaamista firman tarpeisiin, vahvuuksien tunnistamista ja hyödyntämistä, asiantuntijoiden johtamista, ihmisten taitojen jalostamista sekä vapaata innovatiivista johtamista.

Kuten vastauksista nähdään, osaamisen johtaminen ei ole yksiselitteinen asia. Viitala (2006 p.38) kuvaa osaamisen johtamista seuraavasti “... on systemaattista johtamistyötä, jonka tarkoituksena on turvata yrityksen tavoitteiden ja päämäärien edellyttämä osaaminen nyt ja tulevaisuudessa.” Mielestäni kuvaus on hyvä, sillä yritys tarvitsee tietotaitoa ja osaamista, jotta se voi tähdätä kohti visiotaan. Jotta yritys kuitenkin pääsisi kohti päämääräänsä, sen on oltava varma, että yrityksen osaaminen tulee säilymään yrityksessä. Näin ollen yrityksen on hallittava osaamisen johtaminen, jotta se voi menestyä myös tulevaisuudessa.

Mistä yrityksen päämäärät ja tavoitteet sitten tulevat? Myös tätä pohdimme luennolla ja vastaukset olivat hyvin yksimieliset. Yrityksen päämäärät ja tavoitteet tulevat ennen kaikkea strategiasta. Muita vastauksia oli mm. yrityksen visiosta, koko organisaatiolta sekä tulostavoitteista. Strategia on yrityksen elinehto, sillä ilman kunnollista ja toimivaa strategiaa yrityksen on vaikea menestyä.

Omat kokemuksemme osaamisen johtamisesta oli ryhmämme keskuudessa hyvin erilaiset. Osa meistä ei ole kokenut varsinaista osaamisen johtamista ollenkaan kun taas toisille uuden luominen muutoksen parissa oli jo tuttua. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan ottaa Olgan työkokemus huonepakopeli-yrityksessä, jossa johtajan valvonnan alla työntekijät saivat kehittyä ja kehittää jatkuvasti. Myös Eevin työssä on helppo huomata, kuinka suuri vaikutus myyjän osaamisella on yrityksen menestykseen ja liiketoiminna tulokseen. Näissä tapauksissa johtajan tärkempänä tehtävänä voidaan pitää sitä, että hän osaa nähdä ja tuoda työntekijän ja yrityksen käyttöön kuinkin henkilön omat vahvuudet ja kehittää osaamista niiden avulla.

Tästä aiheesta pidettiin jatkoluento (18.11.), jossa keskityttiin organisaatiomallin johtamiseen mm. kontingenssiteoriaan nojaten. Käsiteltävä aihe oli meille jo entisestään tuttu kauppatiedeiden pääsykoekirjasta, joten oli helppoa pysyä mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti