Yliopiston lehtorin Anu Puusan luento maanantaina (2.11) käsitteli mitä johtaminen ja johtajuus on, kuinka johtajuusajattelu on kehittynyt eri johtamisteorioiden myötä sekä byrokratian merkitystä johtajuusajattelussa. Pääsimme aluksi pohtimaan johtamisen abstraktia ilmiötä, jolle yritimme löytää selityksen miettimällä mitä johtajuus on ja mitä johtaja tekee. Opimme, että johtajuutta on aina ollut muttei se välttämättä perustu asemavaltaan. Johtaminen on tieteenalana nuori, joka on lainannut oppeja muilta tieteenaloilta. Johtamistieteenalan erityispiirre onkin se, ettei tieto kumuloidu aidosti eli uusi tieto ei syrjäytä vanhaa vaan se laajantaa näkökulmaamme, siksi johtamisessa onkin rinnakkain useita koulukuntia. Johtamiselle on myös tyypillistä teorian ja käytännön yhteys, jonka Flemingin on kiteyttänyt lauseeseen: "Mikään ei ole niin käytännöllistä, kuin hyvä teoria".
Puusan mukaan johtamisteorioiden alkujuuret ovat teollisessa vallankumouksessa, joka toimi alkusysäyksenä moderneille organisaatioille ja organisaatioteorioiden kehittymiselle. Työn merkitys sekä vallitseva ihmiskäsitys muuttuivat, sillä työ muuttui mahdollisimman halvalla ostettavaksi hyödykkeeksi ja muutos vaihdantataloudesta rahatalouteen voimisti yhteiskunnan eroja muokaten ihmiskäsitystä niin, että ihmisiä motivoi vain raha.
Johtamista aloitettiin tutkimaan ilmiönä, jonka seurauksena eri aikoina oli erilaisia johtamisteorioita, kuten klassiset johtamisteoriat: tieteellinen liikkeenjohto, byrokratiateoria ja hallinnollinen koulukunta, käyttäytymistieteellisen tutkimuksen ihmissuhdekoulukunta ja ns. "new genre" johtajuusteoriat. Eri teorioita tuleekin tarkastella suhteessa niiden yleiseen kulttuurikontekstiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti